Rikoksista epäillyt nuoret ovat olleet ikätovereitaan useammin sijoitettuna kodin ulkopuolelle 0–17-vuotiaina. Tuoreen tutkimuksen mukaan näin oli useammin tutkimusaineiston nuoremmissa kuin vanhemmissa ikäluokissa, ja rikoksista epäiltyjen nuorten joukossa sijoitusten yleistyminen on ollut muuta väestöä voimakkaampaa. 
Tutkimuksen mukaan rikoksista epäillyt nuoret ovat ikätovereitaan useammin sijoitettuna kodin ulkopuolelle jo lapsuusvuosina, mutta suurimmat erot havaitaan teini-iässä. Erityisesti jo 10–14-vuotiaana rikoksista epäillyt ovat teini-iässä useammin sijoitettuna kuin muut nuoret.

Sijoitettuna olleiden osuuden kasvu näkyy etenkin useita rikoksia tehneiden sekä väkivalta-, alkoholi- ja huumausainerikoksiin syyllistyneiden nuorten joukossa. Tytöillä rikosten ja sijoitusten välinen yhteys on voimakkaampi kuin pojilla, mutta tyttöjen pieni määrä aiheuttaa epävarmuutta tuloksiin. 

”Tiedämme, että nuorten rikollisuus on vähentynyt ja kodin ulkopuolisten sijoitusten määrä on kasvanut. Tieto näiden toisiinsa liittyvien ilmiöiden muutoksista on arvokasta, jotta voimme arvioida nuorisorikosjärjestelmän toimintaa kokonaisuutena sekä kehittää lastensuojelua ja erityisesti sijaishuoltoa”, sanoo Helsingin yliopiston lapsioikeuden dosentti Virve Toivonen ACElife-hankkeesta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1986–2000 syntyneiden, Suomessa asuneiden nuorten rikollisuutta ja kodin ulkopuolelle sijoittamista alle 18-vuotiaina. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että kodin ulkopuolelle sijoitetut nuoret ovat saaneet ikätovereitaan useammin rikostuomioita. Nyt ilmiötä tarkasteltiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa toisin päin: kuinka suuri osa rikoksista epäillyistä nuorista on ollut sijoitettuna kodin ulkopuolella ja miten tämä osuus on muuttunut ajan myötä.  

Parhaat toimintatavat saatava osaksi pysyviä palvelurakenteita


Suomessa rikoksiin syyllistyneen alaikäisen ajatellaan hyötyvän enemmän tuesta kuin rankaisusta. Tutkimuksen tulosten perusteella tämän periaate toteutuu: alaikäisen rikollisuuteen reagoidaan ensisijaisesti lastensuojelun avohuollon palveluilla, ja sijoitukseen johtaa vähäistä vakavampi rikollisuus. 

”Tutkimuksemme ei suoraan kerro, mistä sijoitettuna olleiden osuuden kasvu rikoksia tehneiden nuorten joukossa johtuu, mutta se saattaa heijastaa lastensuojelupäätösten yhä parempaa osuvuutta tai esimerkiksi aikaisempaa tiukempaa yhteiskunnallista suhtautumista nuorten rikoksiin”, Toivonen pohtii.

Rikoksia tehneet nuoret ovat yhä useammin lastensuojelun asiakkaita, joten toimivien palvelujen rooli sekä rikosurien ehkäisyssä että niihin puuttumisessa on keskeinen. Sosiaalihuollon ammattilaisten erityisosaamiseen niin rikos- kuin mielenterveys- ja päihdeasioissakin on tarve kiinnittää huomiota. On myös saatava sovitettua rikosoikeuden ja lastensuojelun prosessit nykyistä paremmin yhteen ja kehitettävä moniammatillista yhteistyötä etenkin runsainta tukea tarvitsevien nuorten asioissa, sillä eriytyneet palvelujärjestelmät toimivat kankeasti. Lisäksi toimivat ja vaikuttavat tukimuodot on saatava osaksi pysyviä palvelurakenteita sen sijaan, että nuorten tilanteeseen yritetään puuttua erilaisten hankkeiden avulla.

”Esimerkki tutkitusti vaikuttavasta, nuorten rikollisuutta ehkäisevästä toimintamallista on poliisin, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja nuorisotoimen yhteistyönä toteutettava ankkurimalli. Ankkuri ja muut vastaavat mallit eivät saa jäädä hankerahoituksen varaan. Nuorten avuksi tarvitaan myös riittävän hyvin resursoituja sijaishuollon yksiköitä, joista lapsia ja nuoria ei lähetetä pois vaativankaan oireilun vuoksi”, Toivonen painottaa.

Lue lisää

Joonas Pitkänen & Virve-Maria Toivonen & Karoliina Suonpää & Mikko Aaltonen & Pekka Martikainen: Kodin ulkopuoliset sijoitukset rikoksista epäillyillä nuorilla syntymäkohorteissa 1986–2000